Seuran esittely
Vantaan Jalkapalloseura on vuonna 1970 perustettu lasten- ja nuorten jalkapalloon keskittyvä seura, jonka toiminta sijoittuu pääosin Länsi- ja Keski-Vantaalle. VJS kuuluu Suomen suurimpien junioriseurojen joukkoon – pelaajia on tällä hetkellä noin 1300, ja joukkueita runsaat 60.
Seuran toimintaa ohjaa neljä keskeistä arvoa:
JOKAINEN ON TÄRKEÄ
Kaikki pelaajat, toimihenkilöt ja vanhemmat ovat yhtä tärkeitä. Jokaiselle pelaajalle luodaan tie omalle huipulle
OIKEITA ASIOITA OIKEAAN AIKAAN
Toiminta on suunnitelmallista, laadukasta ja pitkäjänteistä
ROHKEUS OLLA ME
Meillä on rohkeutta toimia päätetyllä tavalla ja uskoa omaan tekemiseen ja omaan tapaan toimia. Meillä on uskallus onnistua ja epäonnistua
YHDESSÄ JA TUNTEELLA
Innostutaan yhdessä. ME yhdessä olemme VJS. Tehdään yhdessä ja kuulutaan porukkaan. Intohimo. Huolehtiminen toisista.
Kaikkien juniorijoukkueiden valmennuksessa noudatetaan omaa VJS-valmennuslinjaamme. Valmennuslinjan periaatteisiin ja sisältöihin voi tutustua lähemmin Valmennus-sivuilla.
Visiomme mukaan ”Meidän VJS vuonna 2010” on laadukkaasti ja yhtenäisesti toimiva jalkapallon kasvattajaseura, jonka korkeatasoinen valmennus-toiminta mahdollistaa jokaiselle pelaajalle tien omalle huipulleen. VJS:n monipuolinen toiminta-ympäristö tarjoaa niin huipulle pyrkiville kuin pelaamisen ilosta mukana oleville mahdollisuuden osallistua toimintaan omalla tavallaan ja tasollaan.
Tervetuloa hyvään seuraan!